Tiesitkö, että tuet ostollasi pienyrittäjää?

Yksinyrittäjyys on työelämän yksi 2000-luvun merkittävimpiä muutostrendejä. Vuosituhannen vaihteesta yksinyrittäjien määrä on kasvanut yli 60 000. Vuonna 2020 yksinyrittäjien määrä oli jo 190 000. Yksinyrittäjyyden merkitys yhteiskunnassa on noussut yksinyrittäjäjoukon kasvaessa. OECD:n mukaan yksinyrittäjien osuus työllisyydestä on Suomessa Pohjoismaiden korkein. Vuonna 2020 yksinyrittäjien osuus työllisyydestä oli Suomessa 13,4 prosenttia 

Suomen Yrittäjien tuoreimman yksinyrittäjyyskyselyn mukaan on arvokasta työllistää itsensä ja yksinyrittäjien toimintaan liittyy vahvasti verkostomainen toimintatapa. Kotiringin konsepti on rakennettu tukemaan heitä, ketkä haluavat toimia palvelualalla yksinyrittäjinä. Meidän konseptimme toimivuudesta kertoo parhaiten kolme kuukausittain seurattavaa mittaria. Elokuun 2022 yrittäjien tyytyväisyys Kotiringin palvelukeskukseen oli 4,87/5, tyytyväisyys yrittäjyyteen 4,7/5 ja asiakastyytyväisyys 4,8/5. 

Miten me tulkitsemme mittareita? 

Me luotamme siihen, että tyytyväinen yrittäjä tuottaa laadukasta palvelua asiakkaille. Tämä määrittää Kotiringin perustehtävän selkeästi ja kaikki arjen toiminnot tähtäävät tähän. Nämä ohjaavat Kotiringin toimintaa palvelemaan ja tukemaan yrittäjä heidän arjessaan, jotta yrittäjät voivat tarjota laadukasta palvelua asiakkaille. 

Tämän takia me puhummekin partnereista, eli teemme yhdessä arjessa töitä. Me lupaamme huolehtia myynnistä, markkinoinnista ja mahdollistaa konseptillamme mahdollisimman kevyet hallinnolliset tehtävät. Yrittäjä itse vastaa omasta ajankäytöstä, työvuorosuunnittelusta ja asiakastyytyväisyydestä. 
Tällä hetkellä meillä on vajaa 70 pienyrittäjää ja kaiken kaikkiaan asiakkaita palvelee jo melkein sata Kotirinkiläistä. Eli osa meidän pienyrittäjistämme tekee töitä puolisonsa, tai ystävän kanssa ja osa yrittäjistä pystyy myös työllistämään muita. 

Sinä asiakkaana tuet kotimaisia pienyrittäjiä ostamalla Kotiringin palveluita. Kiitos siitä, olet tärkeä meille ja meidän yrittäjillemme. Tiesithän, että vinkkaamalla ystäville ja tutuille meidän palveluista voit tienata itsellesi ja ystävällesi ilmaisia lisäpalveluita. 

Tule meidän asiakkaaksemme ja tilaa palvelu tästä. 

Tutustu Kotiringin yrittäjyyteen tästä. 

Ota yhteyttä

Asiani koskee