Vinkit ikkunoiden pesun tilaamiseen
Likaiset ikkunat voivat estää pahimmillaan jopa 40% ulkoa tulevasta valosta. Suosittelemme ikkunoiden pesua vähintään 1-3 kertaa vuodessa. Puhtaat ikkunat lisäävät valoisuutta ja siten myös koko kodin viihtyisyyttä.
Näillä vinkeillä tilaat Kotiringin pesemään ikkunasi ammattitaidolla
- Tilaa ikkunoiden pesu sääolosuhteilta otolliselle päivälle. Suora auringonvalo kuivattaa pestävän pinnan liian nopeasti, jolloin pinta voi jäädä epäsiistiksi. Kuitenkin valoisa ja sopivasti lämmin sää on paras ikkunanpesulle. Pakkasta ja sadesäätä tulisi myös välttää parhaimman lopputuloksen saamiseksi.
- Suuntaa antava aika-arvio ammattimaisesti tehdyn keskikokoisen ikkunan pesuun on 20-30min. Pesemme ikkunapintojen lisäksi ikkunan välit, karmit sekä sovittaessa myös sälekaihtimet. Ikkunanpesuun tulisikin varata runsaasti aikaa, sillä usein pestäviä pintoja yhdessä ikkunassa-aukossa on jopa kuusi.
- Huomioi palvelua tilatessa ikkunoiden lukumäärän lisäksi ikkunakorkeus. Suurin työskentelykorkeus teleskooppivarren avulla on kolme metriä lattiapinnasta.
- Tuomme pesuaineet ja -välineet mukanamme, mutta käytämme apuna asiakkaan tukevaa porrasjakkaraa
- Järjestä esteetön pääsy ikkunoille: siirrä painavat huonekalut pois ikkunoiden edestä ja ikkunalaudat tyhjäksi työmme nopeuttamiseksi.
- Huomioi lisäksi nämä: jos ikkunat on tuettava avattaessa, järjestäthän tuen valmiiksi. Pystymme huomioimaan ikkunoissa olevan erikoispinnoitteen, kun siitä on kerrottu etukäteen.
Tilaa Kotirinki pesemään kotisi ikkunat www.kotirinki.fi. Tilauksen jälkeen olemme sinuun yhteydessä sopiaksemme tarkemmin siivouspalvelun yksityiskohdista. Tai pyydä arvio ikkunoiden pesun hinnasta myynti@kotirinki.fi / 03 339 99 905