Kuinka kotiin ostettavat palvelut voivat tukea omaishoitajan jaksamista ja arkea?
Omaishoitajan rooli on yksi yhteiskuntamme vaativimmista ja usein myös vähiten tunnustetuista tehtävistä. Suomessa 80 % hoivasta on omaisten ja läheisten vastuulla. Omaishoito myös koskettaa melkein jokaista suomalaista jossain vaiheessa elämää hoidettavana tai hoitajana.
Omaishoitaja on henkilö, joka huolehtii läheisestään – oli kyseessä sitten iäkäs vanhempi, puoliso tai vammautunut lapsi – tarjoten hänelle arjen tukea ja hoivaa, usein ympäri vuorokauden. Tämä vastuu tuo mukanaan paitsi merkityksellisyyttä myös suuren määrän henkistä, fyysistä ja emotionaalista kuormitusta.
Omaishoitajan tärkein voimavara on oma hyvinvointi
Omaishoitajan arki koostuu monista tehtävistä, jotka vaihtelevat läheisen perushoidosta kodin ylläpitoon ja taloudellisten asioiden hoitoon. Kun osa arjen vastuista siirretään ammattilaisille, omaishoitajalla on mahdollisuus välttää ylikuormittumista ja huolehtia omasta terveydestään. Ammattilaisten läsnäolo tuo myös varmuutta siitä, että hoidettava saa asianmukaista hoitoa. Tämä vähentää omaishoitajan huolta ja stressiä.
Vaikka omaishoitotyö voi olla palkitsevaa ja tuoda syvää merkityksellisyyden tunnetta, se voi myös kuormittaa henkisesti ja fyysisesti, mikä lisää riskiä uupumukseen, yksinäisyyden tunteisiin ja terveysongelmiin. Tästä syystä omaishoitajan hyvinvoinnin tukeminen on ensiarvoisen tärkeää – ei ainoastaan omaishoitajan itsensä vaan myös hoidettavan hyvinvoinnin vuoksi.
On tärkeää muistaa, että omaishoitajan ei tarvitse selvitä yksin. Palveluiden hyödyntäminen ei ole merkki epäonnistumisesta vaan viisas tapa varmistaa sekä hoidettavan että omaishoitajan paras mahdollinen hyvinvointi. Omaishoitajilla on mahdollista ostaa kotiin ostettavia palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta sekä heidän on mahdollista hankkia palveluita palvelusetelien tai tukien avulla.
Kotiringin palvelut tuovat tukea ja tasapainoa arkeen
Kotiin ostettavat palvelut voivat olla omaishoitajalle merkittävä apu. Ne tarjoavat paitsi konkreettista tukea arjen askareisiin myös kaivattua hengähdystaukoa. Kotiringinpalvelut suunnitellaan asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Kotisiivous: Säännöllinen tai kertaluontoinen kotisiivous tuo arkeen mielenrauhaa, sekä auttaa säilyttämään tärkeän tunteen siitä, että koti pysyy viihtyisänä ja huoliteltuna– ilman omaa ponnistelua. Kotiin ostettu siivouspalvelu tukee fyysistä jaksamista, kun osa kotitöistä hoituu ammattilaisen toimesta.
Kotiapu: Kiireetön apu arjen askareissa kuten ruoanvalmistuksessa ja pyykinpesussa voivat keventää omaishoitajan kuormaa. Vapautunut aika voidaan käyttää palautumiseen, omien harrastusten pariin tai sosiaalisiin suhteisiin, mikä tukee henkistä hyvinvointia ja elämän tasapainoa.
Kotihoiva: Hoitajan apu esimerkiksi hygieniaan liittyvissä tehtävissä tai lisäkädet muissa hoidollisissa toimenpiteissä voi olla korvaamatonta. Näin omaishoitaja saa vapautusta ja tukea fyysisesti raskaisiin tehtäviin. Kotihoivakäynnit mahdollistavat myös omaishoitajalle mahdollisuuden viettää ansaittuja vapaapäivä tai hetkiä esimerkiksi harrastusten parissa.
Jokainen omaishoitaja ansaitsee arvostusta, tukea ja huolenpitoa. Huolehtimalla omasta jaksamisesta voi paremmin huolehtia myös läheisestään. Älä epäröi hyödyntää olemassa olevia palveluita – apu on askel kohti kestävämpää ja tasapainoisempaa arkea. 💙