Joulun hyväntekeväisyyskampanja tukee omaishoitajia – Kotirinki ja Pohjantähti

Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä läheistensä hyvinvoinnin eteen joka päivä. Kun arki on sitovaa ja omaa aikaa jää vähän, pienikin apu voi merkitä paljon erityisesti joulun alla. Viime vuonna toteutettu joulun hyväntekeväisyyskampanja sai lämpimän vastaanoton ja rohkaisi jatkamaan hyvän tekemistä myös tänä vuonna.

Kotirinki Oy ja Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö toteuttivat joulukuun 2024 ja toukokuun 2025 välisenä aikana hyväntekeväisyyskampanjan, jonka aikana tarjottiin yli 200 palvelutyötuntia konkreettista apua omaishoitajille ja ikäihmisille eri puolilla Suomea.

Tänä jouluna joululahjakampanjan avulla pystymme tarjoamaan 155 palvelutyötuntia konkreettista apua omaishoitajille ja heidän läheisilleen. Tavoitteena on helpottaa arkea, tukea jaksamista ja tuoda joulun aikaan tunne siitä, että omaishoitajista ja heidän läheisistään välitetään.

Joulun alla kampanjan lahjoista ilmoitettiin avunsaajille henkilökohtaisesti puhelimitse. Omaishoitajat saivat itse osallistua tai ehdottaa läheistä joululahjan saajaksi. Yli 30 omaishoitajaa sai lahjaksi koko asunnon kattavan tehosiivouksen, joka toteutetaan tammi–helmikuun aikana 2026 näin joulun hyvä jatkuu arjessa myös joulun jälkeen.

Kiitos yhteistyöstä

Olemme kiitollisia mahdollisuudesta olla mukana tukemassa omaishoitajien jaksamista konkreettisella tavalla. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille yhteistyökumppaneille ja Kotirinki-yrittäjille. Yhdessä voimme levittää joulun hyvää myös tulevaisuudessa.

 

Ota yhteyttä

Asiani koskee

Arvonlisävero