Muistisairauksien vaikutus toimintakykyyn: Alzheimerin tauti

Unohtelu ei aina tarkoita muistisairautta. Arjessa muistia voivat kuormittaa monet tekijät, kuten stressi, uniongelmat, masennus tai muu sairaus.
Etenevät muistisairaudet vaikuttavat laaja-alaisesti ihmisen toimintakykyyn ja pärjäämiseen omassa kodissa. Yleisimpiä muistisairauksia ovat Alzheimerin tauti, verenkiertoperäinen muistisairaus (vaskulaarinen dementia), Lewyn kappale -tauti sekä otsa- ja ohimolohkojen rappeumat.
Suomessa yli 70 000 ihmistä elää Alzheimerin kanssa, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Vuoteen 2040 mennessä muistisairaita arvioidaan olevan jo neljännesmiljoona. Tässä tekstissä keskitymme Alzheimerin tautiin ja sen oireisiin.
Alzheimerin tauti
Alzheimerin tauti on yleisin muistisairaus, ja sen alku voi olla yllättävän huomaamaton. Moni oire tulkitaan aluksi tavalliseksi hajamielisyydeksi: tavarat katoavat, nimet unohtuvat ja sovitut asiat lipsuvat mielestä. Läheisen muistin heikkeneminen voi herättää huolta, mutta alkuvaiheessa arki voi silti sujua melko normaalisti etenkin tutussa ympäristössä.
Alzheimerin tauti on harvinainen alle 65-vuotiailla, mutta yli 85-vuotiaista jopa 15–20 % sairastaa sitä. Tauti on yleisempi naisilla kuin miehillä. Taudin riski kasvaa iän myötä, mutta tarkkaa syytä sairastumiseen ei vielä tunneta. Tiedetään, että tietyt sairaudet tai elämäntavat voivat kasvattaa riskiä sairastua.
Alzheimerin tauti etenee vaiheittain ja vaiheita kuvataan yleensä neljällä tasolla:
- Varhainen vaihe
- Lievä vaihe
- Keskivaikea vaihe
- Vaikea vaihe
Jokainen vaihe tuo mukanaan erilaisia haasteita ja näin myös erilaisia tuen tarpeita.
Alzheimerin taudin varhainen vaihe
Alzheimerin taudin varhaisessa vaiheessa oireet näkyvät usein muistivaikeuksina. Unohtelu lisääntyy, uusien asioiden oppiminen vaikeutuu ja kokonaisuuksien hahmottaminen voi tuntua työläältä. Moni sairastunut ei kuitenkaan itse tunnista tai myönnä muistiongelmiaan ja siksi omaisen huomiot ovat tässä vaiheessa erityisen tärkeitä.
Alzheimerin taudin lievä vaihe
Lievässä vaiheessa aiemmat oireet alkavat näkyä selvemmin arjessa. Muistivaikeudet lisääntyvät, ja monimutkaiset tehtävät, kuten ruoanlaitto, laskujen maksaminen tai kodin askareet eivät enää onnistu ilman apua.
Kotona asuminen on edelleen mahdollista, mutta jatkuva ja säännöllinen tuki on tarpeen. Omaiset, kotihoito ja erilaiset tukipalvelut muodostavat tärkeän turvaverkon, joka auttaa sairastunutta säilyttämään mahdollisimman hyvän elämänlaadun.
Kun sairaus etenee keskivaikeasta vaikeaan Alzheimerin tautiin
Alzheimerin taudin edetessä sairastuneen toimintakyky heikkenee ja kotona asuminen muuttuu haastavammaksi. Keskivaikeassa vaiheessa muistivaikeudet syvenevät, ja arjen toiminnot
hankaloituvat. Sairastunut tarvitsee jatkuvaa apuja ja ohjausta arjessaan. Eksymisen ja tapaturmien riski arjessa kasvaa. Liesi voi jäädä huomaamatta päälle, ulko-ovi unohtua auki tai tuttu kävelyreitti johtaa vahingossa moottoritielle ja kotiin palaaminen vaikeutuu.
Vaikeassa vaiheessa sairastunut tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa. Hän ei välttämättä enää tunnista läheisiään, ja kommunikointi voi rajoittua ilmeisiin, eleisiin tai katseeseen. Liikkuminen vaikeutuu, ja lopulta myös kävely- ja puhekyky voivat kadota
Omaisena voi olla raskasta seurata läheisen toimintakyvyn heikkenemistä. On tärkeää muistaa, että et ole yksin ja hakea tukea ajoissa niin sairastuneelle kuin itsellekin. Ammattilaiset, vertaistuki ja hoivapalvelut auttavat jaksamaan ja varmistavat, että läheinen saa arvokasta ja yksilöllistä hoitoa myös sairauden edetessä.
Turvaa ja tukea kotiin muistisairauden edetessä
Palvelumme perustuvat kiireettömyyteen, läsnäoloon ja turvallisuuteen. Kun asiakassuhde syvenee, tutustumme asiakkaaseen ja hänen elämänhistoriaansa. Tämä on erityisen arvokasta silloin, kun muistisairaus etenee ja viestintä vaikeutuu. Tuttu palveluntuottaja, joka tuntee asiakkaan taustan ja tavat, osaa kohdata hänet yksilöllisesti ja olla arvokas apua omaiselle erityisesti, kun kotona asuminen on vielä mahdollista.
Muita aiheeseen tai Alzheimerin tautiin liittyviä tekstejä:
Huolestuttaako läheisesi muisti? Näihin merkkeihin kannattaa kiinnittää huomiota
Koti ei kaipaa kiirettä – vaan aikaa, tuttuutta ja tukea
Kotiapu vai Kotihoiva – mikä palvelu sopii ikäihmiselle?
terveyskyla.fi/muistisairaudet
Tee Arjen Apu -testi
Selvitä oma tai läheisesi avuntarve kotona pärjäämisen tueksi.